Null Epoch perustettiin syksyllä 2006.
Mischa Sildén alkoi etsimään jäseniä tähän musiikkiryhmittymään mikseri.net:in foorumin kautta.
Mukaan halusi monia mutta kaikkiahan ei voinut ottaa mukaan.
Nimestä oli kiistaa joten laitettiin äänestys pystyyn jäsenten kesken.
Nimiehdoituksia taisi olla tusina muun muuassa "the unknown" jne. mutta lopulta päädyttiin Null Epochiin,
tyhjään ajanjaksoon.
Ensimmäinen biisi julkaistiin jo viikon päästä ryhmittymän kokoamisesta.
Kuunteluita ei ollut montaa edes ensimmäisen kuukauden sisällä, mutta tämä ei saanut meitä lannistaa.
Jonkin ajan kuluttua rupesimme tekemään biisejä lisää ja päätettiin laittaa saitti nettiin.
Katsotaan nyt miten tässä käy.

© 2007 Null Epoch.